Goal and Style
Mountaineering styles
Style Matter
“Vuorikiipeilyssä tyyli on yhtä tärkeää kuin surffauksessa.”
Vuorikiipeilyssä tyyli ratkaisee ja tykkään tehdä hienoja juttuja.
Solo Style
”Solo-kiipeily Everestillä ei tuo suoritukseen lisäarvoa, vaan liittyy huiputustaktiikkaan.”
Eri vuorille kannattaa vuorikiipeillä eri vuorikiipeilytaktiikoilla. Everest ei ole teknisesti vaikea (jyrkkä), vaan vaatii kovaa kestävyyskuntoa (korkea, vähän happea). Kovasta lumipolusta johtuen suurta railoon putoamiseen vaaraa ei ole, joten ilman lisähappea kiivettäessä solo-suoritus on ylivoimaisesti nopein ja paras tapa edetä Everestillä.
Jollain toisella vuorella, esim. Matterhornilla, kahden hengen köysistö on yhdistelmä turvallisuutta ja nopeutta, koska köydellä varmistetaan vaikeammissa kohdissa ja estetään vuorelta alas putoaminen. Kolmas vaihtoehto, esimerkiksi vaativimmalla vuorella, K2:lla, on perustaa vahva voimakkaista kiipeilijöistä muodostuva 4 – 10 hengen retkikunta, jolla on kyky rakentaa ylävuoristoleirejä jyrkällä vuoren rinteellä.
Yksi vuorikiipeilijä voi liikkua nopeasti, mutta ei voi kantaa kerrallaan tiettyä enempää varusteita ylös vuorelle. Yhteistyössä on voimaa ja mahdollisuuksia, mutta Solo Style on nopein tapa edetä vuoristossa.
Unsupported Style
”Unsupported -tyylillä nousumetrejä tulee yhteensä 3 – 5 Everestin nousun verran, ja saman verran pitää tulla myös alas.”
Unsupported Style tarkoittaa vuorikiipeilyä ilman mitään ulkopuolista tukea, pois lukien informaation käyttö. Unsupported Style tarkoittaa kieltäytymistä vuoristo-oppaista, ylävuoriston (5350 m – 8849 m)) kantajasherpoista (High Altitude Porters, HAP), ylävuoriston Camp 1 – 4 pystytyksestä ja ruuanlaitosta sekä tulkintatavasta riippuen kiinteistä köysistä.
Ammattivuorikiipeilijät kiipeävät ilman sherpaa, jolloin kaikki tuki operaattorilta päättyy 5350 metristä ylöspäin, pois lukien säätiedot radiopuhelimella. Ammattivuorikiipeilijät ilman lisähappea ja unsupported tyylillä kantavat omat varusteensa ja ylävuoristoruuat (60 kg) perusleiristä Khumbu-jäätikön yli 4 – 5 eri kerralla ylöspäin kolmeen (C2 – C4) ylävuoristoleiriin.
Unsuppored Style on lähimpänä suomalaista tyyliä, jota voisi kutsua Finnish Style -nimellä. Alpeilla näkee usein, kuinka suomalaiset ovat varautuneita kaikkeen ja lähdössä ikään kuin toiseen maailmansotaan “nokian kumisaappaat jalassa ja 40 kg rinkka selässä”, nukkuvat parhaat mahdolliset Arcteryx-housut jalassa teltassa. Samaan aikaan ranskalaiset istuvat kuluneissa pöksyissään vuoristomajassa kolmen tai neljän ruokalajin illallisella viiniä maistellen ja seurustellen. Seuraavana aamuna he lähtevät kevyessä varustuksessa nauttimaan aurinkoisesta vuoristosäästä. Suomalaiset ovat maineensa ansainneet, joten kutsun unsupported-tyyliä nimellä Finnish Style.
Without Oxygen Style
”Ilman lisähappea vuorikiipeily yli 8000 metrin vuorilla on ammattimaista ja tavoitteellista kansainvälistä kilpaurheilua.”
Without oxygen style (ilman lisähappea) on yksi arvostetuimmista vuorikiipeilytyyleistä Himalajalla. Ilman lisähappea vuorikiipeiltäessä on merkitystä vain 7000 metristä ylöspäin, koska lähes jokainen hyväkuntoinen vuorikiipeilijä kykenee saavuttamaan 5000 – 6000 metrin korkeuden akklimatisaation jälkeen.
Ilman lisähappea yli 8000 metrin korkeuteen pääseminen vaatii 1) hyvää kuntoa ja taloudellista suorituskykyä (MAX VO2) sekä suhteellista voimantuottokykyä kantaa reppua ylös, 2) pitkää akklimatisaatioaikaa vuoristossa (60 – 100 päivää), 3) geneettistä lahjakkuutta sopeutua nopeasti uusiin olosuhteisiin (tekijä X) ja 4) Vuoristotaudin välttämistä eli kokemusta ja taitoa kääntyä oikealla hetkellä alas 5) hyvää säätä (tuuli, korkeapaine ja lämmin sää), vuorikiipeilytaitoa ja kovaa polkua, jolloin lihasten tarvitsema hapen määrä on pienempi.
Expedition Style
“Kaikki isojen vuorten huiputukset perustuvat Expedition Style -menetelmään.”
Himalaja-kiipeilyn voi jakaa retkikuntatyyliin ja Alppi-tyyliin. Retkikuntatyyli on perinteinen, isoon ja pitkään retkikuntaan perustuva huiputustyyli, jossa logistiikkaketjut rakennetaan vahvaksi. Retkikuntatyylissä vuorella kiivetään useita kertoja ylös ja alas. Joko sherpat tai unsupported tyylissä vuorikiipeilijä itse. Alppi-tyyli on nimensä mukaisesti Alppi-tyylin nousu, joka syntyi vuorikiipeilyn kultaisen aikakauden jälkeen.
Kaikki isojen vuorten huiputukset perustuvat Expedition Style (Siege Style) menetelmään, joka perustuu isoon retkikuntaan (Nepalin lain mukaan operaattori on pakollinen), useisiin ylävuoristoleireihin ja retkikuntien yhteistyöhön. Operaattori tekee ruuat base campissa ja toimittaa varusteet base campiin. Jäätohtorit (Ice Doctors) rakentavat 1.4. alkaen railojen yli Khumbu-jäätikölle tikkaat, polut ja kiinteät köydet base campista huipulle huhtikuun aikana. Lisäksi suuri osa vuorikiipeilijöistä etenee oppaan kanssa valmiiksi kannetuista ja rakennetuista leireistä seuraaviin leireihin, jossa sherpa tekee valmiit ruuat.
Alpine Style
”Täysin puhdas Alppi-tyylin nousu Everestille on tehty historian aikana vain kaksi kertaa 1980-luvulla. K2:lle ei kertaakaan.”
1980-luvulla sen jälkeen, kun kaikki Himalajan 8000 metrin huiput oli valloitettu, vuorikiipeilijät ottivat käyttöön Alppi-tyylin (Alpine Style), joka edellyttää kieltäytymistä lisähapesta, varusteiden kantamisesta, oppaista ja kiinteistä köysistä. Alppi-tyyliin kuuluu täysin itsenäinen kiipeily ja kaikesta tuesta kieltäytyminen perusleirin yläpuolella. Suorituksen pitää koko ajan edetä ylöspäin eli varusteiden kantaminen retkikuntatyylin mukaisesti useammalla suorituksella ylävuoristoleireihin, ei ole sallittua.
Alppi-tyyli edellyttää 25 – 30 kg repun kantamista perusleirin yläpuolella 4 – 5 päivän ajan, jota ennen akklimatisointi on tehty jollain toisella vuorella. Hapen osapaine 5000 – 8849 metrin korkeudessa on 30 – 50 % ja noustavaa on 4000 vertikaalimetriä, joten suoritus on lähes mahdoton.
Maailman tunnetuimman vuoristojuoksija Kilian Jornetin vuorikiipeily muutama vuosi sitten ei ollut puhdas Alppi-tyylin nousu, koska hänellä oli valmiina teltat ylävuoristossa 6400 ja 7100 metrin korkeudessa.
Testasin Alppi-tyylin nousun vaativuutta simulaatioharjoituksessa Alpeilla eräänlaisella kerroinkaavalla syyskuun 2021 (25 kg reppu 3000 vertikaalimetriä). Johtopäätöksenä voin todeta, että siinä on jollekin Suomen maajoukkuehiihtäjälle kilpahiihtouran jälkeistä haastetta.
Olisin päässyt Alppi-tyylillä 7100 metriin 25 kg kanssa, mukana 4 päivän ruuat, mutta 48 tunnin palautumisaika ei olisi riittänyt, jotta minulla olisi ollut energiaa jatkaa 8000 metristä ylöspäin. Eli Alppi-tyylillä omassa simulaatioharjoituksessa olisin päässyt 8000 metrin korkeuteen, jolloin olin uupunut ja piti kääntyä takaisin.
Everest-vuorikiipeilyssä on ratkaisevaa tulla 8000 metrin korkeuteen suhteellisen hyväkuntoisena, jotta on mahdollisuuksia jatkaa 12 tuntia huipulle ja 6 tuntia alas 8000 metriin, ja edelleen Death Zonelta 5 tuntia 7100 metriin Camp 3:een.
Alppi-tyyli vaatii Speed Climbing -tyyliä enemmän kuormankantokykyä, joten kevytrakenteinen Kilian Jornet on parempi Speed climbing kuin Alppi-tyylin nousuihin. Kilian Jornetilla on todella hyvä suhteellinen hapenottokyky, mutta hänen voimatasonsa eivät ole optimaaliset pienen kokonsa tähden suuren 25 – 30 kg kuorman kantoon.
Alppityyli voisi mahdollisesti onnistua kahdelta maajoukkuetason 75 ml/kg/min 80 kg hiihtäjältä, jotka jakavat teltan ja keittimen painon. Alppi-tyylin nousu vaatii myös retkikuntatyyliä enemmän riskinhallintataitoa sekä talviselviytymistaitoa. Tarvittaessa on oltava kyky tehdä yhtäjaksoinen 50 tunnin suoritus ilman telttaa. Himalajan yöt ylävuoristossa ovat kylmiä ja yhdestäkin yöstä selviytyminen ilman telttaa vaatii kokemusta talviselviytymisestä kylmissä ja tuulisissa vuoristo-olosuhteissa.
Muut vuorikiipeilytyylit
“Muista vuorikiipeilytyyleistä arvostetuimmat ovat First Ascent ja Winter Ascent, North Face on usein vaikeampi kuin South Face ja Sea to Summit on jotain sellaista, jota on vaikea ymmärtää.”
Vuorikiipeily on aina myös seikkailua (Adventure) ja retkikunta (Expedition). Olen käyttänyt 40 – 60 tuntia viikossa viimeisen 2 – 3 vuoden aikana valmistautumiseen ja harjoitteluun.
Valitessani vuorikiipeilytyyliä harkitsin suorituksen aloittamista Bangladeshista (Sea to Summit) huipulle ja takaisin. Totesin, että suoritus on liian pitkä (yli puoli vuotta). Harkitsin myös Everestin nopeuskiipeilyä (Everest speed climbing), joka tarkoittaa nopeusennätyksen yrittämistä Advanced Base Campista (6400 m) huipulle ja takaisin (C2 – Summit – C2). Lähden huipulle C3-leiristä (7100 m). Yleensä huipulle lähdetään C4-leiristä (8000 m).
Alppien viimeinen 4000 metrin huippu, Matterhorn, valloitettiin 1850-luvulla ja Everest 1950-luvulla ja ilman lisähappea 1978 Reinhold Messnerin ja Peter Habelerin toimesta, joten ensinousuja (First Ascent /New Route) ei ole enää samalla tavalla jäljellä kuin vuorikiipeilyn kultaisella aikakaudella. Nykyään vuorikiipeily on suuntautunut valtioiden rahoittamien tutkimusmatkojen (Explore/Adventure) sijaan urheilulliseen suuntaan (Mountain Sport).
Muita vuorikiipeilytyylejä ovat pohjoisseinän nousu (North Face), joka on yleensä kylmempi ja lumivyöryherkempi, toista reittiä ylös ja toista reittiä alas (Traverse) sekä talvinousu (Winter Ascent), josta en ole kiinnostunut. Olen asunut neljä vuotta arktisessa erämaassa Jäämeren lähellä ja tehnyt kaksi talvea varustetestejä Alpeilla, joten tiedän, että -40 C pakkasvaikutus on riittävän kylmä ja -60 C / 85 km/h on tappava yhdistelmä.
Finnish Style
Juho Knuuttila on tällä hetkellä Samuli Pekkasen ohella yksi Suomen parhaistavuorikiipeilijöistä. Juhon solo-nousu Peuterey Integralella, Alppien pohjoisseinät ja vuorikiipeilyt Himalajalla ja Norjassa ovat kansainvälisesti arvostettuja suorituksia. Juholle ja Samulille tsemppiä ja turvallisia nousuja! (verkkosivu 2022: https://www.juhoknuuttila.com)
Kathmandun hotellista lähtee terveiset ja arvostus suomalaisten Lauri Hilanderille ja Lotta Hintsalle, koska he vuorikiipeilevät ilman lisähappea Himalajalla. Lotta osaa tehdä juttua omalla tyylillään, joka kääntää useimpien päät. Lotan lisäksi kannattaa tutustua Laurin tulevaan projektiin, koska hänet on nähty Instagramissa lumilautailevan untuvahaalari päällä -30 C pakkasessa ja aikaisemmin happipullon sijaan hänet on nähty sauhuttelevan sikaria Himalajan huipulla. Lasku 8000 metristä lumilaudalla ja nousu ilman lisähappea 8000 metrin vuorelle saa jo pelkästä tavoitteen asettamisesta rispektit.
Suomalaisen vuorikiipeilyn tulevaisuus pitäisi mielestäni perustua ilman lisähappea kiipeämiselle ja unsupported tyylille. Lisäksi mielelläni näkisin, että juttuja tehdään jollain omalla tyylillä, kuten Nimsdai Nepalissa.
Everest without oxygen
Vuorikiipeilyprojektini tunnetaan nimellä Everest without oxygen, koska oma tyylini on vuorikiipeillä ilman lisähappea, itsenäisesti unsupported -tyylillä ja solo-kiipeilynä.
Projektin alussa mietin erilaisia vaihtoehtoja Sea to Summitista Alppi-tyyliin ja Speed climbing noususta suomalaisille tyypilliseen Unsupported tyyliin. Lopulta päädyin keskittymään siihen, että huiputusmahdollisuus ilman lisähappea Reinhold Messnerin ensinousun tapaan on todennäköistä. Jätin Sea to Summit unelman ja Speed climbing nousun pois.
Vuorikiipeilytyylini on ilman lisähappea, itsenäisesti 5350 metristä 8849 metriin ja takaisin ja tukeudun perusleirissä operaattoriin eli retkikuntaan. Suomalaisten toimesta edellinen vastaava huiputus on tehty Veikka Gustafssonin toimesta vuonna 1997 ja ruotsalaisen Göran Kroppin toimesta vuonna 1996. Norjalaisia ei ole huipulla ilman happipulloja käynyt. Vuorikiipeilymaa Ranskasta huipulla on käynyt 5 ja amerikkalaisia 12. Happipullot eivät kuulu varustukseeni, sherpa ei kulje mukana kantamassa varahappipulloa “psykologista happea”, enkä kerro vasta jälkikäteen, että “huiputin ilman lisähappea”. Kaikkia näitä on viime vuosina nähty.
Jussi
I tell something about the three eras of mountaineering: golden era, style era and sport mountaineering. I will fix this article later.
The three eras of mountaineering
Golden era of mountaineering ended in Alps in 1865, when the last summit of Alps, Switzerland’s highest mountain, Matterhorn, was summited. Golden era of mountaineering ended in Himalayas in 1954, when the last 8000er K2 was summited.
Now we live in Style era of mountaineering. In the Golden era the point was: who is the first country and who is the the first man on the summit – in the Style era the point is follow “the unwritten rules of professional alpinists’ society”. We have about 12 classic mountaineering styles and we respect those cool styles of mountaineering. In Himalayas and Alpine have different styles. Without oxygen is the norm of professional high altitude climbing in Himalaya. Solo climbing is difficult style in Alps, often impossible.
The third era of mountaineering, Sport Mountaineering, is beginning. Running and climbing records, speed climbing and different combinations to move on mountains. The point of Sport Mountaineering is time.
Jussi