Everest-vuorikiipeily numeroina – 77 päivää Himalajalla

Mount Everestin vuorikiipeily ilman lisähappea ja solona – huippu jäi odottamaan

Reilu vuosi ensimmäisen Himalaja-vuorikiipeilyn jälkeen tarkastelen vuorikiipeilyä eri näkökulmista. Yksi tapa hahmottaa retken mittakaavaa on kertoa siitä numeroiden valossa. Kyse ei ollut yhdestä pidennetystä viikonloppureissusta, eikä kolmen viikon retkeilystä 5000 metrin korkeuteen.

Valmistautuminen – vaikea sanoa lukuja, mutta yritän kertoa jotain

30 vuotta kestävyysurheilua, kilpahiihtoa ja kestävyysjuoksua, voimaharjoittelua, repun kantamista ja kiipeilyä. Selviytymiskoulutusta ja itse opittuja taitoja Suomen, Ruotsin ja Norjan arktisessa erämaassa sekä useampi vuosi Alpeilla. Tuhansia tunteja varustetestejä erilaisissa olosuhteissa. Henkisesti keitetty liian monessa liemessä.

Sen jälkeen aloitin varsinaisen valmistautumisen. Satoja tunteja valvottuja öitä etsien USA:sta ja Euroopasta maailman parhaita vuorikiipeilyvarusteita. Sähköposteja Scarpan tehtaalle Italiaan, varustetestejä Alpeilla talven lumimyrskyissä puurajan yläpuolella. Välillä nukuin talvella öitä autossa, kun piti säästää. Sisällä käytin -40 C makuupussia, kun majapaikassa ei ollut sähkölämmitystä talvella. Siihen verrattuna pari yötä Geneven lentokentällä penkkien alla oli jo luksusta. Uusia kavereita ja upeita reissuja Italiassa, Etelä-Ranskassa ja Sveitsissä. 2020 – 2022 joka viikko 60 tuntia viikossa jonkinlaista valmistautumista. Jos ei muuta, niin surffailua Nepalin hallituksen sivuilla tai hakkujen modifiointia treenireissua varten. Riskipäiväkirjan pitämistä Alpeilla, 6b-liidaamista sateella, 5b-solo-kiipeilyä ja pitkiä viiden tunnin juoksuvaelluksia Tassun kanssa Alpeilla. Pari kertaa opettelin uudestaan kävelemään loukkaantumisen jälkeen. Paljon unohtumattomia juttuja ja hyviä hetkiä vuorikiipeilykavereiden kanssa. Paljon urheilua, selviytymisharjoituksia ja varustetestejä arktisissa olosuhteissa.

Hapenottokyky 73 ml/kg/min

Puoli vuotta ennen Everest-vuorikiipeilyä kävin mattotestissä, jossa MAX VO2 oli 68 ml/kg/min (juoksusauvojen kanssa suurella kulmalla). Massa oli tuolloin 79 kg. Everestin rinteellä rahdatessani reppua kuin työmuurahainen kestävyysliikuntaa tuli joka viikko 20 – 30 tuntia ja paino putosi huhti-toukokuun aikana 79 kg:sta 68 kiloon. Arvioni mukaan hapenottokykyni oli toukokuun puolessa välissä noin 73 ml/kg/min, ja kroppa viritetty repun kantoon ylämäessä.

1980-luvun tutkimuksen mukaan ilman lisähappea MAX VO2:lla on suuri korrelaatio Everestin huiputustodennäköisyyden kanssa ilman lisähappea. 68 ml/kg/min pitäisi riittää, ja 73 ml/kg/min jo hyvin. Huiputuksessa tarvitaan myös muiden tekijöiden onnistumista, ja onnea.

Suuret logistiset haasteet

Kuomuperäkärryllinen vuorikiipeilyvarusteita rahdissa Suomesta Alpeille vuonna 2020, vuorikiipeilykenkien ja metsästystä Scarpan tehtailta, ja retkiruokien lähettämistä Ranskaan, ylitsepääsemättömiä rahtikustannuksia vuonna 2021 ja auton hajoaminen H-hetkellä Vuosaaren satamaan helmikuussa 2022.

Lopulta 190 kg:n lentorahti lähti kuuden päivän valmistelun jälkeen Ranskasta Nepaliin vuonna 2022, tarkoituksena kiivetä kaksi kasitonnista vuorta. Seitsemästä 25 kg:n jättikokoisesta vuorikiipeilylaukusta kaksi päätyi Qatariin ja yksi palautui takaisin Chamonixiin. Sain ne onneksi kuukauden kuluttua Jakki-härkien selässä Everestin Base Campiin, juuri ennen ylävuoristoleirien rakentamisen aloittamista.

Logistisia haasteita oli myös tavaroiden katoaminen Nepalissa. 150 retkiruokapussia Kathmandussa ja osa arvokkaista huiputusvarusteista katosi 7100 metrin korkeudessa lumikuopasta, todennäköisesti jonkun toimesta. Vuorelta alas tullessa pari telttaa kesti tulla kolme viikkoa alas.

Terveys Nepalissa

7 kertaa sairaana Nepalissa, joista helpoimmat 4 kertaa olivat ruokamyrkytyksiä vedestä, vaikein oli oman diagnoosin mukaan todennäköinen Covid, 39 C kuume ja oksennus 7 päivän ajan 5000 metrin korkeudessa. Se veti mehut miehestä pihalle, mutta ei tarvinnut laskeutua yhtään. Akklimatisaatio 5000 m korkeudessa parani koko ajan ja sairastin akklimatisaation kannalta oikeaan aikaan oikeassa korkeudessa. Happisaturaatio (veren happipitoisuus) sairastaessa oli koko ajan kohdallaan, olin saanut tartunnan jostakin retkeilijästä samassa majoituksessa Italialaisella Pyramid -sääasemalla. Tähän lukuun en laske mukaan vuoristoyskää, joka kehittyy hitaasti kaikille, jotka ovat tarpeeksi kauan ylävuoristossa 6500 metrin korkeudessa. Onneksi kylkiluita ei mennyt vuoristoyskässä poikki. Vuoristoyskä muuttui kohdallani vähitellen oikean keuhkoputken tulehdukseksi, joka oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että en päässyt huipulle. Nepal on yksi maailman vaikeimmista maista pysyä terveenä.

…tuvan täydeltä elektroniikkaa

Ne mahdollistivat vuorikiipeilyn yöllä, viestintäyhteydet ylävuoristosta lumimyrskyn keskeltä Sodankylään ja Alpeille satelliittipuhelimella ja satelliittilähettimellä sekä tietokoneen käytön Base Campissa. Nimenomaan läppäri on se, joka vie virtaa, mutta kannatti ottaa mukaan perusleiriin. Onneksi aurinko paistoi lumimyrskyjä lukuunottamatta käytännössä koko ajan ennen monsuunikautta. Sain ladattua kaiken ja tehtyä töitä.

Akklimatisaatio onnistui hyvin

70 päivän akklimatisaatio 15.3. – 25.5. Tarkoituksenani oli hankkia 100 päivän akklimatisaatio alkaen tammi-helmikuussa akklimatisaationousuilla 4000 metrin korkeuteen, mutta tilanne maailmalla aiheutti sen, että odottelin Suomessa. Akklimatisaatio alkoi lennettyäni 15.3. Kathmanduun (1400 m) ja 20.3. Luklaan (2800 m). Akklimatisaatio ei ollut täysin valmis kauden alkaessa 10.5., mutta 17.5. olin happisaturaation ja tuntemuksien mukaan valmis huiputusyritykseen, jolloin lyhyt sääikkuna oli jo ehtinyt sulkeutua.

55 päivää yli 5000 metrin korkeudessa. Saavuin Italialaiselle Pyramid-sääasemalle 23.3. ja Everest Base Campiin 1.4. Alas Base Campista lähdin vuorikiipeilykauden päätyttyä 26.5. monsuunikauden sateiden vyöryessä päälle.

25 päivää yli 6500 metrin korkeudessa, josta pisin yhtäjaksoinen aika oli 14 päivää, jolloin odotin turbulenttisen sään keskelle lyhyttä sääikkunaa. Jälkikäteen arvioiden olisi kannattanut odottaa alempana ja liikkua välipäivinä 4000 – 6000 metrin korkeudessa viereisillä vuorilla. Base Campista on kuitenkin 2 – 3 päivän matka huipulle, joten sieltä ei aina ehdi nousta huipulle ja takaisin lyhyen sääikkunan aikana.

 

Solo-kiipeily ja tavaran rahtaus sherpojen tapaan Khumbun yli

5 Khumbu-jääputouksen kiipeilyä Base Campista (5350 m) Camp 2:een (6500 m). Nepalin puolella Khumbu-jääputous on huippuharjanteen (8000 – 8850 m) ohella Everestin kiipeilyn vaarallisin kohta. Kolmas Nepalin puolen reitin haaste on Lhotse Wall (6800 – 8000 m) 45 asteinen jääseinämä, jonka olosuhteet vaihtelevat huomattavasti sinisestä jäästä lumisiin porrasaskelmiin sään mukaan ja kiipeilijöiden liikkuessa.

Paino putosi ylävuoristossa 11 kg, kilo viikossa

Everest-retkelle lähtiessä painoin 79 kg ja palatessa 68 kg (/188 cm). Lentokoneen laskeuduttua Helsinki-Vantaalle olin kuin kuivan kesän orava. Ruokahalu oli kadonnut kokonaan 6 viikon Nepalissa olon jälkeen. Ruoka ei vain enää mennyt alas suusta, etenkin 6500 metrin korkeudessa. Base Campissa ruoka maistui, mutta en saanut riittävästi energiaa. Trekin aikana olin kantanut 30 kg reppua treenimielessä 60 km Base Campiin, jatkuvat sairastelut Nepalissa ja ylävuoristossa (5350 – 7100 m) 10 tunnin kiipeilypäivät 20 kg kantamuksen kanssa joka toinen päivä nostivat energian kulutuksen suuremmaksi kuin olin ajatellut. Hyppääminen puntarille Kathmandussa oli minulle yllätys. Huiputuspäivänä pitää olla kevyt, mutta jos kolmea viikkoa aikaisemmin on jo tiristetty kaikki ylimääräinen pois, ei ole energiaa kiivetä. Everest-huippukiipeilyssä energia otetaan ensin hiilihydraateista, mutta usein varsinkin alaspäin (1/3 ajasta) tullaan puhtaalla rasva-aineenvaihdunnalla, jolloin pitää löytyä se ylimääräinen 200 grammaa. Vatsalaukku oli loppuvaiheessa niin pieni, että sinne ei enää mahtunut normaaleja miehen annoksia. Reissun jälkeen olen oppinut arvostamaan sitä, että enää en ole kuivan kesän orava. Suomalainen ruoka maistuu!

Sääikkuna – oliko sitä?

Sääikkuna, mikä se on? Sääikkuna -nimeä käytetään Himalajan, ja myös muiden vuorten, haastavien sääolosuhteiden keskelle avautuvasta paremmasta (pakkasvaikutus -30 C) sääjaksosta. Himalajalla on talvella liian kylmä (Jet Streameissa = huippuvirtauksissa Chill = pakkasvaikutus saattaa olla jopa -60 C astetta) ja kesällä Aasian monsuunikausi työntää sateet kohti pohjoista. Ensin etelämmille Nepalin kasitonnisille, sitten Pakistanin ja Kiinan puolelle. Sen takia Nepalissa sääikkuna avautuu keväällä, Pakistanin ja Kiinan sääikkuna keskikesällä. Monsuunikauden sateet tulevat 5000 metrin yläpuolella lumena, joka lisää huomattavasti lumivyöryjen ja lumimyrskyjen vaaraa, joka päättää kiipeilykauden. Everestillä talvi- ja monsuunikauden väliin jäävä sääikkuna on yleensä 4 – 11 päivää, jonka paras päivä osuu himalayandatabase.com huiputustilastojen mukaan keskimäärin toukokuun 23. päivälle.  Tällöin huiputusvalmius pitää saavuttaa 10.5. mennessä, jotta perusleirissä ehtii lepäämään C4 (8000 m) leirin perustamisen jälkeen 7 – 10 päivää. Usein toukokuun alussa on isomman sääikkunan lisäksi 2 – 4 päivän pienempi sääikkuna.

Keväällä 2022 monsuunikausi tuli kaksi viikkoa aikaisemmin 10. – 15.5. Olin ollut lumimyrskyn jälkeen viisi päivää Kathmandussa palautumassa ja syömässä lisää energiaa ja painoa kroppaan. Palattuani Food Campilta lähdin saman tien ylöspäin kuultuani sääikkunan avautumisesta. Akklimatisaatio oli hyvä, mutta lumimyrskystä johtuen kaksi ylävuoristotelttavarustustani oli 7100 metrin korkeudessa (Camp 3). Jos olisin suunnannut suoraan huipulle, olisin saattanut onnistua, mutta päätin perustaa ensin kaikki ylävuoristoleirit (C2 – C3 – C4) ja lähteä huipulle varsinaisen sääikkunan avautuessa toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla.

Keväällä 2022 oli viiden päivän sääikkuna, joka tuli monsuunikaudesta johtuen kaksi viikkoa normaalia aikaisemmin, mutta varsinaista sääikkunaa huiputustilastojen mukaisena ajankohtana ei koskaan tullut. Aikaisen sääikkunan jälkeen sää muuttui trombiseksi, epävakaaksi, jonka aikana saksalainen David Goettler huiputti ilman lisähappea solona. Oma terveystilanteeni ja turbulenttinen vuoristosää vaikutti päätöksentekooni, ja päätin lähteä huipulle myöhemmin sääikkunassa, jota ei koskaan tullut.

Korkein korkeus ei kerro kaikkea

3 x 7100 metriä oli korkein korkeus, jossa kävin. Vähän niin kuin kolme kertaa arvokisojen lähtöviivalla ilman finaalia. Ensimmäisellä kerralla 28.4. kiipesin ilman lisähappea 20 kg kantamuksen kanssa 7100 metrin korkeuteen (Camp 3) ja kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Tarkoitus oli huiputtaa vasta 22.5. Toisella kerralla kaksi päivää myöhemmin 30.4. kannoin samanlaisen kuorman ylös, pystytin teltan ja jouduin suureen lumimyrskyyn (yli 1 m lunta/ 4 h, tuuli 80 km/h). Taistelin myrskyä vastaan yöllä teltassa ja kaivoin uuteen pehmeään lumeen 4 metrin lumiluolan, jonne pelastauduin myrskyltä. Ennen lumiluolan kaivamista olin lähettänyt satelliittilaitteellani viimeiset viestit lapsilleni ja lähimmille kavereilleni. Seuraavana aamuna kiipesin takaisin alas Camp 2:een Kolmannen kerran tulin takaisin 7100 m korkeuteen vasta noin 20.5. jolloin kiipeilyvauhti Camp 2:sta (6500 m) Camp 3:een (7100 m) oli todella hyvä (3 h repun kanssa ilman lisähappea, lisähapen kanssa suositus on 6 h ilman reppua). Vuoristoyskä alkoi kuitenkin rasittamaan oikeaa keuhkoputkea ja sää oli trombinen, epävakaa, sekä osa vuorikiipeilyvarusteistani oli varastettu myrskyn jälkeen, joten päätin kääntyä alas.

Viimeinen yritys 25.5. päättyi toiseen lumimyrskyyn Camp 1:n alapuolelle (6000 m), jolloin uutta lunta oli vyötäröön asti. Yleensä korkeimmasta nukkumiskorkeudesta pääsee kiipeämään 1500 m ylöspäin, joten kohdallani se olisi tarkoittanut 8600 metrin korkeutta 30.4. Sen jälkeen akklimatisaatio jatkui vielä 20 päivää 6500 metrin korkeudessa, joten sen puolesta olisin erittäin todennäköisesti päässyt huipulle. Vuorikiipeilyssä on kyse kuitenkin useasta eri muuttujasta, siitä vuorikiipeilyn lempinimi complex game. Omalla kohdalla huiputuksen esti vuoristosää ja terveys: kaksi tosi isoa lumimyrskyä, monsuunikauden tulo kaksi viikkoa normaalia aikaisemmin ja trombinen sää, sekä vuoristoyskän kehittyminen oikean keuhkoputken tulehdukseksi.

Paluu vuorelta kesti kaksi viikkoa

Monsuunikauden vyöryessä vuorten rinteille oli jo kiire alas. Jumiin jääminen vuorelle, kun neljässä tunnissa sataa metri lunta, tällä kertaa tosin pienemmällä tuulella, on todellinen haaste ja riski. Onneksi olin 25.5. vain 6000 metrin korkeudessa, mutta ongelma oli se, että olin yksin liikenteessä. Ensimmäistä kertaa tuli mieleen solo-kiipeilyn riskit. Polun avaaminen yksin on käytännössä todella hidasta ja vie energiaa paljon, vaikka suunta on alaspäin. Se muistuttaa enemmän repun kanssa uimista lumessa. Onneksi tiesin radioyhteyksien avulla, että yläpuolellani vuorella oli noin 50 vuorikiipeilijää. Tunnin päästä seitsemän hengen sherpa-porukka tuli takaani vuorovedolla ohi. Heillä näytti olevan kiire kotiin. Liityin heidän peesiinsä, ja matkalla autoin yhden toisen sherpan pelastamisessa jättämällä teltan ja makuualustan hänelle.

Viimeisen kerran Khumbu-jäätikön alapuolella olin niin väsynyt, että oli nukuttava puoli tuntia lumessa, jotta jaksoin jatkaa viimeisen kilometrin Base Campiin. Seuraavana päivänä ja juoksin pikkurepun kanssa 30 km Namche Bazariin, jossa sain neljännen ruokamyrkytyksen. Yhden välipäivän jälkeen jatkoin matkaa, ja kävin morjestamassa Junua ja hänen Sherpa-perhettään, joihin olin tutustunut menomatkalla kaksi kuukautta aikaisemmin. Parin päivän jälkeen jatkoin matkaa Luklan vuoristolentokentälle (2800 m), jossa odottelin lentoa pari päivää, kunnes sain tietää, että kaikki lennot seuraavan viikon ajalta on peruttu huonon sään takia. 20 minuutin lento vaihtui seitsemän intialaisen kanssa 10 tunnin reippaaseen vuoristokävelyyn sateen liukastamilla jyrkillä vuoristopoluilla ja kivillä. Matka jatkui 14 tunnin automatkalla, huonolla autolla, jota välillä vaihdettiin, kuoppaisilla vuoristoteillä. Siis 20 minuutin lennon sijaan 10 tunnin reppukävely Nuuksiossa ja päälle 14 tunnin automatka sorateitä pitkin Lappiin ja takaisin. Päästyäni Nepalin pääkaupunki Kathmanduun paluu vuorelta 6000 metrin korkeudesta oli kestänyt 2 viikkoa. Välillä oli rahat loppu, puhelimen akku loppu ja muisti täynnä, mutta selvitymistaitoja on useita erilaisia.

Palattuani Everestiltä pahin oli vasta edessä

Taistelu Sepsistä (verenmyrkytystä) vastaan alkoi lentokoneen laskeuduttua Suomeen 15.6.2022. Kesän aikana olin viisi kertaa sairaalassa, joista kaksi kertaa akuuttilähdöllä, kun en enää ollut missään määrin ajokuntoinen. Puhelimessa sanottiin, että välittömästi sairaalaan. Tulehdusarvot 100+ jotain. Sairaalasta pääsyn jälkeen hoipertelin Tampereen yliopistollisen sairaalan käytävillä, kunnes juoksin kahvila-konditorion vessaan oksentamaan seinät täyteen. Lääkäri määräsi kaksi kertaa kuukauden totaalisen urheilukiellon, jonka noudattaminen oli henkisesti vaikeaa, kun on tottunut liikkumaan. Puoli vuotta erilaisia antibiootteja, joista kaksi kertaa suonen sisäisiä. Syksyllä 2022 lopetin urheilu-uran.

Come Back

Elämä on yllätyksiä täynnä. Helmikuussa 2023, kahdeksan kuukautta sairastumisen jälkeen, tunsin viimeisen kerran oireita, jonka jälkeen ne loppuivat kokonaan. Olin treenannut talven yli vain 3 – 5 tuntia viikossa, 70 – 80 % vähemmän kuin yleensä, syönyt AB jugurttia suoliston tasapainottamiseksi ja antanut kropalle lepoa. Terveys alkoi kestämään ja aloitin lisäämään urheilua. Päätin aluksi nostaa määriä vähitellen ja kuulostella kroppaa. Otin tavoitteeksi testata terveyttä puoli vuotta, jonka jälkeen tekisin paluun vuorikiipeilyyn, jos näyttää hyvälle. Kesä-heinäkuussa olen tehnyt urheilutestejä, ja yllätykseksi kiipeily- ja voimatasot ovat palanneet nopeasti samalle tasolle kuin ennen Himalajan vuorikiipeilyä. Kestävyyskunnon eteen pitää alkaa urheilemaan enemmän, mutta en ole liian kaukana aikaisemmasta tasosta. Olen elokuussa lähdössä Alpeille ja sieltä Kalliovuorille monipuolistamaan ammattitaitoa ja valmistautumaan seuraavaan Himalaja-vuorikiipeilyyn.

Everest Expedition II

Jos tahdot kuulla lisää vuorikiipeilykertomuksia, niin shoppaile verkkokaupassa ulkoiluvaatteita ja retkeilyvarusteita, seuraa somessa, kerro kavereille, sekä osallistu Trail Running in the Alps vuoristojuoksutapahtumiin.

Mountaineering Magazine ottaa myös uutta starttia.

Suomalaiset retkikunnat maailmalla – Huippujuttu!

On ollut ilo seurata suomalaisten retkikuntia maailmalla. Toiset soutaa Atlantilla ja toiset hiihtää Etelä-Navalle, muutama vuorikiipeilee isoja vuoria. Onnittelut 3 Poles – etelänaparetkikunnan onnistumisesta Mikko Vermakselle ja Tero Teelahdelle!

Ja Soutavalle Miehelle tsemppiä Atlantille!!

Vuoristoterveisin,

Jussi