Urheiluvalmennus vuorijuoksuun
Valmennan sinut elämäsi parhaimpaan kuntoon
Urheilu on kivaa ja siitä tulee hyvä olo
Urheileva poika tai tyttö valitsee mieluummin juoksemisen kuin kävelyn, koska se on hauskempaa. Jos tahdot tuntea tuon saman fiiliksen urheilun ja juoksemisen riemusta, ja tietoisesti yhdistää kokonaisvaltaisen hyvän olon työurasi kehittämiseen, parempaan keskittymiskykyyn, työtehtävien tehokkaaseen suorittamiseen, rentouteen, terveyteen ja mielenkiintoisiin urheiluhaasteisiin, ota yhteyttä tänään, 0451362007 /Jussi, niin kerron lisää.
Kehittyminen urheilussa
Lähden siitä, että kolme harjoituskertaa viikossa ei riitä kehittymiseen. Urheiluun pitää investoida vähintään viisi kertaa viikossa erilaisia lyhyempiä ja pidempiä harjoituksia, jotta tuloksia alkaa näkymään. Toisaalta myös arki- ja hyötyliikunta lasketaan mukaan, alkaen kotipihasta ja työmatkoista.
Urheilu on tehokasta vastapainoa tietointensiiviselle työlle, jossa pitää tehdä päätöksiä. Anna vastuu valmennuksesta ja harjoittelun seuraamisesta ammattilaiselle, varaat vain kalenteristasi tietyn määrän tunteja viikossa ja teet ohjattuja valintoja. Minulla on kokemusta menestyksekkäästä 200 hengen organisaation johtamisesta ja määrätietoisesta urheilusta samaan aikaan. Ota yhteyttä, niin jutellaan johtamisen ja urheilun yhdistämisestä.
Keskityn urheiluvalmentamisessa kahteen eri tavoitteeseen:
- Työtehokkuutesi kehittämiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, työuralla menestymiseen
- Valmistautumiseesi 7 – 10 päivän vuorijuoksuun Alpeilla
Kestävyysvalmennus
Lähdemme heti liikkeelle. Urheiluharjoittelu alkaa yhteydenottopäivänä. Silloin, kun urheilukipinä iskee, momentumia ei saa hukata, vaan silloin on lähdettävä heti liikkeelle. Emme odota huomiseen, vaan aloitamme tänään.
Kannustus
Omalla työurallani olen saanut hyvää palautetta kannustamisesta, miten saada nuoret miehet tekemään itsensä ylittäviä urheilusuorituksia. Urheilu vaatii kannustusta, koska ensimmäiset 10 – 20 kertaa sekä odottamattomat muutokset vaativat eri asioiden huomioon ottamista ja kannustusta.
Alkukartoitus
Kartoitamme tunnin etätapaamisessa tämän hetkisen tilanteen, tavoitteet ja käytettävissä olevat aikaresurssit. Muodostamme keskustelun kautta kuukausitavoitteet, keskustelemme sitoutumisesta ja yhteistyön käytännön toteutuksesta.
Keskitymme aikataulutukseen ja säännöllisen viikoittaisen harjoittelurytmin luomiseen ensimmäisen kuukauden aikana. Omasta mielestäni tämä on motivaatiotekijöiden ohella yksi tärkeimmistä asioista urheiluharjoittelussa arjen keskellä.
Harjoittelun suunnittelu ja seuranta
Laadin viikko-ohjelmat maanantaisin. Viikko-ohjelman laadintaa varten tarvitsen alkavan viikon käytettävissä olevat aikaresurssit whatsappilla.
Tarvittaessa pidämme whatsapp-viestiyhteyttä päivittäin ja tarkennan viikko-ohjelmaa.
Valmennuksessani korostuu harjoittelun tiivis seuranta. Seuraan ja kommentoin harjoittelua tarvittaessa päivittäin. Tiivis seuranta motivoi säännölliseen harjoitteluun ja poistamme vaiheittain esteitä urheiluharjoituksilta. Tiiviillä seurannalla muodostamme toimivan kokonaisuuden yhdistettynä työuraasi, perhe-elämääsi ja vapaa-aikaasi.
Matkan varrella kerron kestävyysvalmennuksen perusteista, jolloin osaamisesi urheiluharjoittelusta kehittyy.
Kuukausittainen kehittymisen seuranta ja keskustelu
Testaamme kestävyyskuntosi kehittymistä kuukausittain muutamalla helposti toteutettavalla testillä, jotka onnistuvat arjen keskellä. Jos testipäivä ei ole sopiva, sen voi siirtää 1 – 2 päivällä.
Pidämme kuukausittain puhelimitse 30 minuutin kuukausipalaverin urheiluharjoittelun kehittymisestä. Keskustelemme seuraavan kuukauden harjoittelun painopisteestä ja urheiluharjoitteluun käytettävästä tuntimäärästä.
Ammattimaiset kestävyys- ja voimaharjoitukset
Kestävyysvalmennus pohjautuu kestävyysjuoksijoiden, maastohiihtäjien ja vuorikiipeilijöiden harjoitteluun, jolloin opit kestävyysurheilun periaatteet PK1 – PK2 – VK1 – VK2 – MK -tehoalueilla sekä erilaiset MK – PV – KV – NV -voimaharjoitukset, jotka suunnittelen tavoitteidesi mukaisesti.
Teho, voima- ja kestävyysharjoitusten rytmittämisessä on omat lainalaisuutensa, joihin vaikuttavat urheilulaji, yksilölliset ominaisuudet, biologinen ikä sekä lähtö- ja tavoitetaso. Hyvällä rytmittämisellä harjoittelu on mukavaa ja tasapainoista, jolloin saavutat tavoitteesi.
Juoksutekniikkavalmennus
Harjoittelun yhteydessä kehitämme juoksutekniikkaasi vaiheittain. Voit lähettää videoita juoksustasi, jolloin kommentoin, mihin asioihin pitää keskittyä. Juoksuohjelmassa pitää olla riittävästi eri vauhtisia harjoituksia sekä kuntosaliharjoittelua. Tarvittaessa otamme viikoittaiseen harjoitteluun mukaan koordinaatio-, voima- ja tekniikkaharjoituksia.
Vuorijuoksussa on oma juoksutekniikkansa, erityisesti alamäissä. Samalla kunnolla on mahdollista juosta alamäkiä kaksinkertaisella vauhdilla ja pienemmällä energiamäärällä, jos osaa juosta oikein. Ylämäessä etenemistä on hyvä tehostaa juoksusauvoilla, joka vaatii oikeanlaista harjoittelua ja tekniikkaa.
Ravintovalmennus
Urheilu-urani kautta olen oppinut, mikä toimii urheiluharjoittelussa. Lähtökohtani ja periaatteeni on se, että 80 % ruokavaliosta pitää olla kunnossa, ja sen jälkeen ei ole niin tarkkaa, mitä syö 20 % ravinnosta. Ruokavalioon mahtuvat Business-illalliset ja herkulliset hampurilaiset. Tärkeämpää on, että vatsa toimii hyvin, ja energiaa riittää urheiluun. Urheiluharjoittelussa on ensisijaisesti varmistettava, että kroppa ja vatsa on valmiina tehokkaaseen urheiluharjoitukseen.
Ensin tankataan bensaa, jotta voidaan ajaa autolla. Tyhjällä tankilla urheiluharjoitus ei ole tehokasta. Riittävällä lihasten energiatasolla urheilu on paljon mukavampaa, kun keho tuottaa lämpöä ja endorfiineja.
Toiminnallinen liikkuvuus
Pidän erilaisilla ja monipuolisilla voima- ja juoksuharjoituksilla huolta, että kroppasi vertyy nuoremmaksi ja liikkuvuutesi lisääntyy. Keskityn toiminnallisen joustavuuden kehittämiseen notkeuden kehittämisen sijaan, jotka ovat kaksi eri asiaa. Hyvällä liikkuvuudella suoritus on rennompi ja taloudellisempi, mikä mahdollistaa vauhdikkaamman ja helpomman juoksemisen.
Keskityn 3 – 4 urheiluvalmennettavaan
Tarjoan tiivistä viikottaista ja tarvittaessa päivittäistä urheiluvalmennusta, jossa painopiste on urheiluharjoittelun seurannassa ja sopeuttamisessa tietointensiivisen työuran haasteisiin. Keskityn vain muutamaan valmennettavaan, jotta voin tarjota laadukasta ja yksilöllistä urheiluvalmennusta.
Tarjolla 10 kerran ja 3 kuukauden ohjelmat
Juoksutekniikkavalmennus 10 kertaa, 67 €/kerta
Juoksuvalmennusohjelmat 1200 €/3 kk
Ota yhteyttä ja aloitetaan huomenna
Lähetä viestiä tai soita whatsappilla +358 45 136 2007
Jussi